tiistai 17. heinäkuuta 2007

Fufoilusta kasseiluun

Sain juuri viikonloppuna päätökseen elämäni eka fufoilun aika hyvin tuloksin - omasta mielestäni ainakin. 10 työtä pääsi päätepisteeseen ja 7 valmistui ja kolme purettiin. nyt sitten tekisi mieli tehdä jotain uutta.

Kasseja en ole tehnyt vuosikausiin/-kymmeniin. Jonkinlainen hatara muisto olisi, että 70-luvulla olisin virkannut jonkin kassin värikkäsitä puuvillallangoista. (Paitsi viime vuonna kudoin miniälle).

Kaikesta edellä olevasta voi ajatella, että vanhahko nainen on nimimerkin takana. Olen lähempänä 60 -v kuin 50 vuotta. Olen tehnyt aina käsilläni kaikenlaista. Monenlaista asiaa on valmistunut vuosikymmenien aikana. Välillä on tehty enemmän käsitöitä ja välillä vähemmän, kun muut asiat ovat olleet etusijalla. Käsityöt ovat hyvä konsti rentoutua ja unohtaa työasiat hetkeksi.
Niin minulla kuin muillakin lankaa tahtoo olla yli oman tarpeen. Mutta mistä sitä tietää, milloin innostuu tekemään jotakin yllättäen esim. lauantai-iltana.

Jos nyt aloittaisi yhden kassia virkkuun kevään Novitan ohjeilla.

2 kommenttia:

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Vanhahko, höpö höpö, naisen paras ikä on aina se, mikä kulloinkin on meneillään :) 90 vuotta täyttänyttä voisin varovasti sanoa vanhahkoksi, vaikka ei ikääntymisessä mitään negatiivista ole päinvastoin, jos vaan riittävän terveenä saa olla. Mutta eihän meillä ole mitään hätää, kun käsitöiden tekemisen on tutkittu olevan ihmiselle monella tavalla hyödyllistä.
Mahtavasti sait päätökseen fufoilun, joten nyt voit sitten huoletta hurahtaa kasseiluun, jos niitä lankojakin on vielä varastossa valmiina.

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa, että täällä on paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Kaikkia meitä näyttää yhdistävän kuitenkin sama asia - kiinnostus käsitöihin :).

Lähetä kommentti