sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

"Uusi" virkkaaja esittäytyy kesäkassinsa kanssa :)


Heipatirallaa!

Olen Tellu-Tellervo (40+) Etelä-Pohjanmaalta. Käsitöitä olen tehnyt koko ikäni.
Kesällä tykkään virkata, kuten moni muukin. Talvella neulon enemmän. Käsityö- ja puutarha-aiheista blogia olen kirjoitellut runsaan vuoden ajan.

Virkkausrinkiläisenä osallistuin Virkkaa Joulu kotiin- tempaukseen näillä pienillä virkkaustöilläni. Aikaisemmista virkkauksistani vielä sen verran, että olen virkannut enimmäkseen ruutuvirkkauksella erilaisia verhokappoja (joista yksikään ei ole tällä hetkellä ikkunassa). Myös pyyhkeiden reunapitseistä tykkään. Pyöreitä liinoja en osaa tehdä. Ja sitä Oikeaa päiväpeiton mallia olen etsinyt jo yli 20 vuotta.

Tässä minun tämän kesän ensimmäinen kesäkassini:


Malli löytyy uusimmasta Modasta (4/07, 20). Mallista poiketen virkkasin sen vain kahdella värillä ja kantosysteeminä on pitkä hihna. Lankoina beige Malibu ja sinikirjava Cocos. Laukun viimmeistelin tänään. Suunnitelmissa on vielä aikankin yksi kesäkassi, jonka aion tehdä kalalangasta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei minulla on melkein valmiina samanlainen kassi, mutta en saa tuota nauhakujaa siististi kohilleen. Mihin kummaan ne pylväät pitäisi virkata kiinni? Alas? Ylös ei ainakaan, minulla ainakin se näytti hassulle. Olen kai ihan liian tuore virkkaaja, kun en tajua. Osaatko auttaa?

Sun laukkus on nätti. Itse tein nyörin, mutta tuo nauhaideakin on tosi kiva!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Mä virkkasin muistaakseni ketjusilmukkaketjun alapuolelle. Mun nauhakuja tuli kirjavan Cococ-langan kohtaan, joten se ei siitä selkeästi erotu, onneksi ;)
Tein laukun loppulangoista, joten Cocosta ei jäänyt kuin 20 cm, joten siksi tuo silkkinauha. Toisaalta nauha tuo laukkuun jotenkin ilmettä, kun laukun viuhkavirkkaus ei niin selkeästi näy noissa mun langoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Mukavan eläväpintainen kassi. Uusinta Modaa mulla ei olekkaan. Oliko siinä minkälaisia virkkausjuttuja? Taidankin käydä netti-Modasta katsomassa, jospa sieltä näkisi...

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Uusin Moda on mun mielestä ostamisen arvoinen: monia virkattuja kesäjuttuja (toppeja, liivejä laukkuja ja kivoja sisutusjuttuja). Erityisesti ilahdutti "Mummun muistot tauluina" eli Laila Kemppaisen työt sivulla 76.

Lähetä kommentti