
No niin, nyt on minunkin kesäkassini valmis! Tämän malli on ihan omasta päästäni. Tavoitteena oli vain tuhota tasan kaksi kerää Lidlin Colorado-lankaa, jota minulle oli ilmestynyt joskus arvontapalkintona. Virkkailin siis ensin pohjaan kiinteitä silmukoita, sitten aloin virkata laukkua ylöspäin, pyörönä koko ajan, niin että vuorokerroksin tuli pylväitä ja kiinteitä silmukoita. Pohjassa laitoin koukun sekä etu- että takareunan läpi, mutta sitten muuten virkkasin niin, että pistin koukun vain edellisen kerroksen silmukan takareunan läpi. Tuli oikein elävän näköinen pinta. Päätin laukun kiinteän silmukan kerrokseen, ja tässä viimeisessä kerroksessa pistin taas koukun sekä etu- että takareunan läpi. Lankaa katkaisematta virkkasin lopusta langasta hihnan, jonka tein kiinteillä silmukoilla 3 s levyisenä. Hihnasta tuli sen mittainen kuin sattui lankaa olemaan vielä jäljellä.
Virkkuukoukku oli 4 mm ja lankaa kului se tasan kaksi kerää eli 100 grammaa. Laukku on sellainen pikkulaukku (ainakin mun mittapuulla ;) ). Kuvausta varten laitoin sinne yhden paksun romaanin ja yläreunaan jäi vielä hitusen tilaa, että sinne olisi voinut tunkea kirjan seuraksi sitten vaikka kännykän ja Maxi Tupla -patukan. ;) Tosin ois saattanut ehkä jompi kumpi jo tipahtaa tuosta, koska tuossa ei ole mitään kiinnityssysteemiä, vaan laukku on ihan avoinainen. En tiedä, onko tuolla mulle mitään käyttöä, kun en ole laukkuihminen, mutta tulipahan tehtyä. :D
4 kommenttia:
Hyvännäköinen ja kauniin värinen peruskassi :)
hyvin on langat tuhottu :D
Minusta tuo Lidlin puuvillalanka oli omiaan kassin virkkaamiseen. Itsekin olen virkannut muutamankin kassin sillä langalla. Mukava kassi :)
Mukavan kuoriaisen olet virkannut :). Vähän harmittaa, kun en aikanaan tuota lankaa ostanut, vaan siirtelin sitä päättämättömänä ostoskoriin ja takaisin...
Lähetä kommentti