
Inspiraation kassiin olen saanut 80-luvulla ja 90-luvun alussa muotiin tulleista ns. kikuju-kasseista, joita minulla oli useita - ei marketista ostettuja vaan Keniasta tuotuja. Ne kassit oli tehty sisal-kuidusta, ja ne olivat käytännössä ikuisia - taitavat minunkin kassini jossain edelleen seikkailla...

Tämä "kikuju"kassi on kuitenkin tehty langasta virkaten, siinä on I-cordilla neulotut olkahihnat ja jopa sisätasku, jossa on omat paikkansa kännykälle ja lompakolle.
Lankoina tässä on käytetty lähes kaikenlaisia mahdollisia puuvillalankoja ja -sekoitteita, joita vihreän eri sävyissä varastostani löytyi: Tennesseetä, Alabamaa, Maxia, Bluesia, jopa Samosta sekä jotakin tosivanhaa SK:n juhlalankaa vuodelta käpy ja kirves jne. Lisäksi mukana on jatkuvasti yksi säie vihreää Virkkauslankaa. Raidat on tehty sen mukaan, miten lankaa on riittänyt, ajoittain lanka on ollut kaksinkertaisena, paksummat puuvillat yksinkertaisina virkkauslangan ohessa. Vuoria en tähän kassiin aio tehdä, se on riittävän tukeva ja painava ihan tällaisenaan. Voi olla, että lisään kuitenkin jonkinlaisen tuen tuohon yläreunaan, se on kaksinkertainen, ja sinne väliin voisi pujottaa vaikkapa pätkän muoviletkua ryhdistämään kassia.
Olkahihnojen ideasta enemmän kuvia ja selostusta blogissani.
5 kommenttia:
Kaunis ja tilava kassi :) Tuonne mahtuu vaikka mitä...vaikka tosiaan lankakeriä :)
Hienon muotoinen kassi ja kivan värinen myös.
Tosi mukava ja rennon oloinen kassi :).
Kivan näköinen kassi :)
Todella kivan värinen ja muutenkin todella hyvän näköistä jälkeä kassissasi!
Lähetä kommentti